Liitin nuo otsikon sanat, elävä, esteetön ja yhteisöllinen, kuntavaalien toiseksi vaalisloganiksi. Vaalilauseiden ja vaalilupausten kanssa on aina sama hankaluus. Niiden pitäisi olla iskeviä ja tarkoittaa samalla jotakin, jota arvostaa ja haluaa edistää. ”Ikäystävällisen kaupungin puolestapuhuja” on helppo tarkentaa kaikille, mutta millainen on sitten elävä, esteetön ja yhteisöllinen lahti? 

Lähden sanojen vastakohdista. Yhteisöllisyyden vastakohtana näen kaupunkikehityksenä segregaation ja koetun yksinäisyyden lisääntymisen. Sanalla segregaatio viitataan asuinalueiden välille syntyviin eroihin niin asukkaiden tuloissa kuin hyvinvoinnissa. Asuinalueiden eriytyminen kasvattaa väestöryhmien välistä koettua etäisyyttä ja heikentää yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnan tasolla. Yksilötasolla se vähentää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Asuinalueiden eriytymiskehitys on Suomessa onnistuttu pitämään suhteellisen hyvin taka-alalla, mutta joitakin eroja on päässyt ajan hampaissa syntymään myös Lahdessa. Torjumaton alueiden eriytymiskehitys näkyy ikävimmillään asuinalueiden yleisenä levottomuutena, alueella koettuna turvattomuutena sekä mm. koulujen kasvavina ongelmina. Reuna-alueilla se voi tarkoittaa kiinteistöjen tyhjentymistä, arvon laskua ja yleistä asuntokannan rappeutumista.

Eriytymiskehitystä pystytään rikkomaan sekoittamalla asuinalueilla eri asunto- ja omistusmuotoja keskenään. Onkin hyvä katsoa kaavoja siitä näkökulmasta, että jokaisessa kaupunginosassa on niin omistus-, vuokra- kuin ASO-asumista. Asumisessa tulisi sekoittaa sekä pienimittakaavaisempaa omakoti- ja rivitaloasumista, että alueelle sopivia kerrostaloja. Lähiöiden uudistamista pitäisi tehdä rohkeasti purkavan uudistamisen kautta, jotta ns. slummiutumiskehitystä ei pääse syntymään. Vanhaa asuntokantaa voi uudistaa sillä ajatuksella, että tilalle rakennetaan jotakin pienimuotoisempaa, aikaa kestävämpää ja myös hiilineutraalimpaa. Ajan henki suosii puutalorakentamista, jota soisinkin hyödynnettävän lähiöiden uudistamisessa nykyistä voimallisemmin. Tässä kaupunki on omistajaohjauksensa kautta avainroolissa. 

Alueiden omaleimaisuutta ja slummiutumista ei pidä sotkea keskenään. On ihan hyvää kaupunkikehitystä, että voidaan nostaa joku yksittäinen kaupunginosa kyläksi (Anttilanmäki) ja toinen rouheaksi alueeksi, joka sekoittaa perinteistä teollisuutta, yhteisöllisyyttä ja asumista (Sopenkorpi). Unohtamatta sitä, että näilläkin alueilla voidaan estää eriytymiskehityksen syntyä.Elävyydeksi kutsun sitä kehitystä, jossa rappeutumista ja hiljentymistä on onnistuttu torjumaan ja katukuva on vilkas, iloinen, viihtyisä, turvallinen ja kutsuva.  

Kaupunki voi tehdä muutakin kuin kaavoittaa ja suosia omistusyhteisöjensä rakentamisen kautta alueiden suotuisaa kehitystä. Kaupunki voi lievittää eriytymistä ja tehdä korjaavaa työtä asuinalueilla mm. parannetun valaistuksen ja muun toimivan katurakentamisen kautta, luomalla viihtyisyyttä viherrakentamisella (puistot, penkit, muut virkistysalueet), varmistamalla alueen riittävän palvelutarjonnan sekä huolehtimalla asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksista. Esteettömyys ei ole pelkästään fyysistä, eli kynnyksettömyyteen pyrkivää, vaan myös psyykkistä ja sosiaalista. Esteetön kaupunki sopii kaikille. 

Itse puhun mielelläni yhteisöllisyydestä niin pienten yhteisöjen kuin koko yhteiskunnan tasolla. Yhteenkuuluvuuden ja naapurista välittämisen kulttuurin tahdon tiivistyvän ja kaupungin olevan tässä aktiivisessa roolissa. Kokemus yksinäisyydestä on asia, jota voimme parantaa mahdollistamalla kohtaamisen paikat – penkit turvallisessa kaupunkitilassa, kohtaamistilat, harrastukset ja aktiivisen yhdistystoiminnan. Yhteisöllinen, elävä ja esteetön Lahti kutsuu kaikki mukaan.